RAGE ON STAGE

21.3.2026 pensselitehdas, porvoo

OIKEUDET MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN.

RAGE ON STAGE

tulee taas ja tarjoilee kovan kattauksen metallia! 

Tänä keväänä koetaan neljä kaupunkia kattava Rage On Stage On The Road kiertue! 

Ensimmäisenä on vuorossa 21.3.2026 Porvoon Pensselitehdas, jonka lavalle nousevat kiven kovat metallinimet

Enemies Everywhere, What Awaits Us, Ode Of Disgrace sekä Bloodstained Halo.

Rage On Stage 21.3.2026 Pensselitehdas. Porvoo

Kotimaisen deathcoren ykköstykki

Enemies Everywhere

iskee keväällä “The Spring of Vengeance” -nimeä kantavalle kiertueelle. Porvoon Pensselitehtaalla yhtye nähdään lauantaina 21. päivä maaliskuuta. Suomalaisittain poikkeuksellisen lentävän lähdön uralleen saanut Enemies Everywhere on jo ennen debyyttialbuminsa julkaisua ehtinyt koluta keikkalavoja aina Tuska Festivalista Tavastialle ja Nummirockista Englannin Bloodstockiin. Debyyttialbumiansa viimeistelevä yhtye lämmittelee yleisönsä niskat huolella kahdeksan keikkaa sisältävällä kevät kiertueellaan.

Etelä-Suomesta ponnistava

What Awaits Us

yhdistää raa'an tunteen ja teknisen intensiteetin omaperäiseen,  melodiseen deathcore- soundiinsa. Yhtyeen voimakas visuaalinen ilme, energinen live preesens ja ajatuksia herättävät teemat tutkivat teknologian ja inhimillisyyden välistä rajapintaa. Kymmenen vuoden aikana yhtye on kasvanut määrätietoisesti ja jättänyt jälkensä kotimaan raskaan musiikin kenttään - esittäen samalla kuolemattoman kysymyksen: What Awaits Us in the future?

Rage On Stage 21.3.2026 Pensselitehdas, Porvoo Ode Of Disgrace

Ode Of Disgracen

live-esiintymiset sisältävät äärimmäisen eläytymisen lisäksi ammattitaidolla rakennetun valoshown, joka antaa hyvä pohjan räjähtävän ja melodisen musiikin esittämiselle tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi. Metalcoremaisten soundien, murskaavien breakdownien, tarttuvien melodioiden sekä vihaisena ärjyttyjen vokaalien ja kauniiden puhtaiden lauluosuuksien yhdistelmä tekevät Ode Of Disgracen musiikista persoonallisen ja live-esiintymisistä unohtumattoman kokemuksen.

Bloodstained Halo

yhdistää metalcoren raivon, melodeathin melodisuuden ja hardcoren karun asenteen moderniksi, iskeväksi soundiksi. Raskaat riffit, tunnepitoinen syvyys ja armoton energia määrittelevät heidän musiikkiaan – tarkkuuden ja puhtaan intensiteetin tasapaino. Musiikki resonoi vahvasti erityisesti sellaisten yhtyeiden fanien kanssa kuten Linkin Park, Bring Me The Horizon, Sylosis ja Architects. BSH:n soundi on sekoitus modernia ja old school -metalcorea, johon jokainen jäsen tuo mukanaan omat vaikutteensa, death metallista nu metalliin.

Aikataulu:

Ovet klo 19.00

20.00 Bloodstained Halo

21.00 Ode Of Disgrace

22.00 What Awaits Us

23.00 Enemies Everywhere

Liput ennakkoon 20€

(Ennakkolippu sisältää Tiketin palvelumaksun 2,50€)

Liput ovelta 25€ 

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

  • 21.3.2026 PENSSELITEHDAS, PORVOO

    TEOLLISUUSTIE 15, PORVOO

    Pensselitehdas sijaitsee Porvoossa, Tarmolan teollisuusalueella. Saapuminen tapahtuu Työpajatien kautta, jolta on opastus sisäpihan perällä sijaitsevalle pääsisäänkäynnille.

    Pihalla ei ole pysäköintitiloja, mutta läheiset piha-alueet ja kadunvarret ovat käytössä niiden muut käyttäjät huomioonottaen. Suosittelemme luonnollisesti saapumista autoa keveämmillä välineillä!

    Tiloihin on pääsisäänkäynnin kautta esteetön kulku.

  • Pensselitehdas sijaitsee Porvoossa, Tarmolan teollisuusalueella. Saapuminen tapahtuu Työpajatien kautta, jolta on opastus sisäpihan perällä sijaitsevalle pääsisäänkäynnille.

    Pihalla ei ole pysäköintitiloja, mutta läheiset piha-alueet ja kadunvarret ovat käytössä niiden muut käyttäjät huomioonottaen. Suosittelemme luonnollisesti saapumista autoa keveämmillä välineillä!

  • Rage On Stage tapahtumaa ei saa tuoda

    • ampuma- tai teräaseita, kettinkejä, räjähteitä, ilotulitteita tai soihtuja

    • selkäreppuja, suuria laukkuja tai kasseja

    • sateenvarjoja tai muita näkyvyyden peittäviä esineitä

    • järjestelmä- tai videokameraa ilman asianmukaista etukäteen sovittua kuvauslupaa

    • ruokaa tai juomia

    Myös pienet klubille tuotavat laukut tarkistetaan aina sisääntulon yhteydessä. Varauduthan esittämään laukkusi sisällön järjestyksenvalvojalle.

    Klubin sisätilat ovat kameravalvonta-aluetta.

  • ENNAKKOLIPUT MYY TIKETTI.

    ENNAKKOLIPPU 20€

    (SIS. TIKETIN PALVELUMAKSUN 2,5€)

    OVELTA 25€

  • LA 21.3.2026

    Ovet klo 19.30

    20.00 Bloodstained Halo

    21.00 Ode Of Disgrace

    22.00 What Awaits Us

    23.00 Enemies Everywhere

  • Toki, kunhan teet sen ilman salamaa! Talleta ja someta sydämesi kyllyydestä!

    #pensselitehdas

    #rageonstage


    Suosittelemme silti ennen kaikkea elämään hetkessä, sillä tapahtumassa voit nähdä artistin livenä, etkä linssin läpi. Huomaathan myös, että muiden vieraiden ja henkilökunnan kuvaamiseen tarvitset luvan kuvattavilta.


    Ammattitason välineistöön (eli käytännössä iso järjestelmäkamera / irrotettava optiikka / jalusta) ja artistikuvien julkaisuun muuhun kuin omaan käyttöön tarvitset pressiluvan esiintyjän edustajilta. Laita mailia dsa.lahti@gmail.com ja niin selvitämme lupapolitiikan.


    Toisinaan esiintyjät toivovat, että heidän keikallaan ei kuvattaisi. Näitä pyyntöjä kunnioitamme, ja ilmoitamme kuvauskiellosta ovella lipunmyynnin yhteydessä. 

    •  Korvatulpat

    Suosittelemme kuulon suojaamista konserttiolosuhteissa. Korvatulppia on myynnissä tiskeillä. 

    • Ympäristön huomioinen, jätteiden lajittelu

    Pyrimme toiminnassamme huomioimaan vastuullisesti myös ympäristöasiat.
    Lajittelemme kaikki jätteet. Arvostamme suuresti kun laitat roskasi niille varattuihin astioihin.
    Oluen juominen tölkistä on ympäristöteko erityisesti siinä vaiheessa, kun laitat tyhjän tölkin sille merkittyyn kierrätysastiaan.

    • Artistin nimmarit, selfiet

    Joillain keikoilla on mahdollista, että artistit tulevat hetken kuluttua keikan loppumisesta juttelemaan faneille, jakamaan nimmareita sekä kuvattavaksi.

  • Kysy Pensselitehtaalta

RAGE ON STAGE

ON THE ROAD- KIERTUE

SEURAA MEITÄ SOMESSA NIIN ET JÄÄ MISTÄÄN PAITSI JA PÄÄSET KOKEMAAN JA NÄKEMÄÄN ENEMMÄN!

rAGE ON STAGE

ON LAHTELAISEN DARK SOUL AGENCY RY:N JÄRJESTÄMÄ TAPAHTUMA.

YHDISTYKSEN PERUSAJATUKSENA ON NOSTAA TULEVAISUUDEN METALLIMUSIIKKITÄHTIÄ ISOMMILLE LAVOILLE ISOMPIEN YLEISÖJEN ETEEN JA TÄTÄ KAUTTA AUTTAA BÄNDEJÄ TUOMAAN OMAA MUSIIKKIA SUUREMMAN YLEISÖN TIETOISUUTEEN!

DSA:LLA ON OMA BÄNDIYHTEISÖ, JOHON OVAT TERVETULLEITA KAIKKI METALLIBÄNDIT JOTKA KAIPAAVAT BOOSTAUSTA OMALLE URALLE JA OVAT VALMIITA TEKEMÄÄN SEN ETEEN TÖITÄ.

AJATUS RAGE ON STAGE-TAPAHTUMASTA SAI ALKUNSA 2025 ALKUVUODESTA, KUN DSA:N PUHEENJOHTAJA TONI TIAINEN OTTI YHTEYTTÄ MÖSSÖN TOIMITUSJOHTAJAAN ANTTI PUHAKKAAN JA ENSIMMÄISTÄ RAGE ON STAGE TAPAHTUMAA ALETTIIN KASATA.

EDELLISET RAGE ON STAGE TAPAHTUMAT JÄRJESTETTIIN MÖYSÄN MUSAKLUBILLA 10.5.2025 JA 12.-13.9.2025, VOIT TUTUSTUA TAPAHTUMIIN TÄÄLTÄ.

KEVÄÄLLÄ 2026 RAGE ON STAGE LÄHTEE KOTIPAIKASTAAN LAHDESTA JA SUUNTAA 4 KEIKKAA KATTAVALLE ON THE ROAD-KIERTUEELLE YMPÄRI ETELÄ-SUOMEN. KEIKKAPAIKKOINE TOIMII PORVOON PENSSELITEHDAS, VANTAAN SKENESALI, TAMPEREEN KOTELO SEKÄ HELSINGIN ON THE ROCKS.

kuvia edellisIstä

rage on stage tapahtumIsta

YHTEISTYÖSSÄ