RAGE ON STAGE
4.4.2026 skenesali, vantaa
OIKEUDET MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN.
RAGE ON STAGE
tulee taas ja tarjoilee kovan kattauksen metallia!
Tänä keväänä koetaan neljä kaupunkia kattava Rage On Stage On The Road kiertue!
Toisena on vuorossa 4.4.2026 Vantaan Skenesali, jonka lavalle nousevat kiven kovat metallinimet
Countless Goodbye, Sigyn, Bloodstained Halo
sekä yksi bändi Dark Soul Agency Ry:n Bändiyhteisöstä yleisöäänestyksen kautta.
Countless Goodbyes
on Porissa vuonna 2011 perustettu suomalainen metalliyhtye, joka nousi nopeasti esiin suomalaisella metallikentällä ensimmäisten julkaisujensa myötä. Yhtyeen nopea suosio ja energinen live-esiintyminen veivät sen jo varhaisessa vaiheessa keikkalavoille yhdessä kotimaisten ja kansainvälisten huippunimien kanssa. Yhtyeen debyyttialbumi Cycles (2019) ylsi Suomen viralliselle levymyynnin albumilistalle, ja vuonna 2024 julkaistu toinen albumi Lost In Waves vahvisti yhtyeen asemaa modernin suomalaisen metallin eturivissä. Uusimman singlen Dark Matter saattelemana Countless Goodbyes nähdään seuraavan kerran lauteilla 4.4. Vantaan Skenesalissa.
Sigyn
on melodista deathmetallia soittava metalliyhtye, joka iskee voimalla eetteriin raskaita riffejä, nopeita polkuja ja tarttuvia melodioita: toisinaan jopa sinfonisin kehyksin. Alunperin 2008 perustettu Helsinkiläinen SIGYN on saanut vaikutteitaan 2000-luvun alun suomiskenestä, ja julkaisi debyyttialbuminsa “Dehumanized” marraskuussa vuonna 2023. Kymmenen kappaletta sisältänyt pitkäsoitto noteerattiin heti Kaaoszinessa ”Vuoden Top 10 Albumit” -listauksella. Seuraavana keväänä julkaistu single The Real Me nousi julkaisuviikollaan Radio Helsingin Korkeajännite-ohjelman soittolistalle, ja sai myöhemmin samana vuonna soittoaikaa myös Radio Rockin taajuuksilla.
Bloodstained Halo
yhdistää metalcoren raivon, melodeathin melodisuuden ja hardcoren karun asenteen moderniksi, iskeväksi soundiksi. Raskaat riffit, tunnepitoinen syvyys ja armoton energia määrittelevät heidän musiikkiaan – tarkkuuden ja puhtaan intensiteetin tasapaino. Musiikki resonoi vahvasti erityisesti sellaisten yhtyeiden fanien kanssa kuten Linkin Park, Bring Me The Horizon, Sylosis ja Architects. BSH:n soundi on sekoitus modernia ja old school -metalcorea, johon jokainen jäsen tuo mukanaan omat vaikutteensa, death metallista nu metalliin.
VANTAAN RAGE ON STAGE KEIKKAILLAN AVAA YLEISÖÄÄNESTYKSEN VOITTAJA BÄNDI!
ÄÄNESTÄ SUOSIKKIASI DARK SOUL AGENCY RY:N BÄNDIYHTEISÖN BÄNDEISTÄ!
Äänestyksen ohjeet:
-katso äänestyksessä olevien bändien videot (löytyy ylläolevan nappulan takaa)
-valitse suosikkisi
-äänestyssivulta pääset äänestyslomakkeeseen, valitse suosikkisi ja lähetä lomake
Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan 2×2kpl lippuja kevään Rage On Stage On The Road-kiertueelle!
(sähköpostiosoitteita ei käytetä markkinointiin eikä niitä luovuteta ulkopuolisille)
1 ääni/sähköposti
Aikataulu:
Ovet klo 19.00
19.30 Yleisöäänestyksen voittaja bändi
20.15 Bloodstained Halo
21.15 Sigyn
22.30 Countless Goodbyes
Liput ennakkoon 20€
(Ennakkolippu sisältää Tiketin palvelumaksun 2,50€)
Liput ovelta 25€
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET
-
4.4.2026 SKENESALI, VANTAA
Jönsaksentie 6, 01600 Vantaa
Skenesali on aivan Myyrmäen juna- ja bussiaseman vieressä sijaitseva monipuolinen tapahtumatila. Värikkään historian omaava 250-paikkainen musiikkiklubi tunnetaan erityisesti laadukkaasta äänentoistostaan ja lämpimästä tunnelmastaan. Yleisöpalautteen perusteella lähiössä sijaitseva musiikkiklubi on kaivattu tuulahdus pääkaupunkiseudun live-musiikkipiireissä, jossa tapahtumat painottuvat keskusta-alueille.
-
Paikalle pääset helposti mm. P- ja I-junilla sekä useilla lähiliikenteen busseilla Myyrmäen Asemalle. Autolla saapuville on runsaasti maksullista pysäköintitilaa Skenesalin vieressä Liesikadun puolella.
Suosittelemme luonnollisesti saapumista autoa keveämmillä välineillä!
-
Rage On Stage tapahtumaa ei saa tuoda
ampuma- tai teräaseita, kettinkejä, räjähteitä, ilotulitteita tai soihtuja
selkäreppuja, suuria laukkuja tai kasseja
sateenvarjoja tai muita näkyvyyden peittäviä esineitä
järjestelmä- tai videokameraa ilman asianmukaista etukäteen sovittua kuvauslupaa
ruokaa tai juomia
Myös pienet klubille tuotavat laukut tarkistetaan aina sisääntulon yhteydessä. Varauduthan esittämään laukkusi sisällön järjestyksenvalvojalle.
-
-
LA 4.4.2026
Ovet klo 19.00
19.30 Yleisöäänestyksen voittaja bändi
20.15 Bloodstained Halo
21.15 Sigyn
22.30 Countless Goodbyes
-
Toki, kunhan teet sen ilman salamaa! Talleta ja someta sydämesi kyllyydestä!
#skenesali
#rageonstage
Suosittelemme silti ennen kaikkea elämään hetkessä, sillä tapahtumassa voit nähdä artistin livenä, etkä linssin läpi. Huomaathan myös, että muiden vieraiden ja henkilökunnan kuvaamiseen tarvitset luvan kuvattavilta.
Ammattitason välineistöön (eli käytännössä iso järjestelmäkamera / irrotettava optiikka / jalusta) ja artistikuvien julkaisuun muuhun kuin omaan käyttöön tarvitset pressiluvan esiintyjän edustajilta. Laita mailia dsa.lahti@gmail.com ja niin selvitämme lupapolitiikan.
Toisinaan esiintyjät toivovat, että heidän keikallaan ei kuvattaisi. Näitä pyyntöjä kunnioitamme, ja ilmoitamme kuvauskiellosta ovella lipunmyynnin yhteydessä. -
Korvatulpat
Suosittelemme kuulon suojaamista konserttiolosuhteissa. Korvatulppia on myynnissä tiskeillä.
Ympäristön huomioinen, jätteiden lajittelu
Pyrimme toiminnassamme huomioimaan vastuullisesti myös ympäristöasiat.
Lajittelemme kaikki jätteet. Arvostamme suuresti kun laitat roskasi niille varattuihin astioihin.
Oluen juominen tölkistä on ympäristöteko erityisesti siinä vaiheessa, kun laitat tyhjän tölkin sille merkittyyn kierrätysastiaan.Artistin nimmarit, selfiet
Joillain keikoilla on mahdollista, että artistit tulevat hetken kuluttua keikan loppumisesta juttelemaan faneille, jakamaan nimmareita sekä kuvattavaksi.
-
Tapahtuman jälkeen Skenesalista.
RAGE ON STAGE
ON THE ROAD- KIERTUE
-

21.3.2026 PENSSELITEHDAS, PORVOO
ENEMIES EVERYWHERE
WHAT AWAITS US
ODE OF DISGRACE
BLOODSTAINED HALO
-

4.4.2026 SKENESALI, VANTAA
COUNTLESS GOODBYES
SIGYN
BLOODSTAINED HALO
YLEISÖÄÄNESTYKSEN VOITTAJA BÄNDI
-
11.4.2026 KOTELO, TAMPERE
-

29.5.2026 ON THE ROCKS, HELSINKI
TBA
SEURAA MEITÄ SOMESSA NIIN ET JÄÄ MISTÄÄN PAITSI JA PÄÄSET KOKEMAAN JA NÄKEMÄÄN ENEMMÄN!
rAGE ON STAGE
ON LAHTELAISEN DARK SOUL AGENCY RY:N JÄRJESTÄMÄ TAPAHTUMA.
YHDISTYKSEN PERUSAJATUKSENA ON NOSTAA TULEVAISUUDEN METALLIMUSIIKKITÄHTIÄ ISOMMILLE LAVOILLE ISOMPIEN YLEISÖJEN ETEEN JA TÄTÄ KAUTTA AUTTAA BÄNDEJÄ TUOMAAN OMAA MUSIIKKIA SUUREMMAN YLEISÖN TIETOISUUTEEN!
DSA:LLA ON OMA BÄNDIYHTEISÖ, JOHON OVAT TERVETULLEITA KAIKKI METALLIBÄNDIT JOTKA KAIPAAVAT BOOSTAUSTA OMALLE URALLE JA OVAT VALMIITA TEKEMÄÄN SEN ETEEN TÖITÄ.
AJATUS RAGE ON STAGE-TAPAHTUMASTA SAI ALKUNSA 2025 ALKUVUODESTA, KUN DSA:N PUHEENJOHTAJA TONI TIAINEN OTTI YHTEYTTÄ MÖSSÖN TOIMITUSJOHTAJAAN ANTTI PUHAKKAAN JA ENSIMMÄISTÄ RAGE ON STAGE TAPAHTUMAA ALETTIIN KASATA.
EDELLISET RAGE ON STAGE TAPAHTUMAT JÄRJESTETTIIN MÖYSÄN MUSAKLUBILLA 10.5.2025 JA 12.-13.9.2025, VOIT TUTUSTUA TAPAHTUMIIN TÄÄLTÄ.
KEVÄÄLLÄ 2026 RAGE ON STAGE LÄHTEE KOTIPAIKASTAAN LAHDESTA JA SUUNTAA 4 KEIKKAA KATTAVALLE ON THE ROAD-KIERTUEELLE YMPÄRI ETELÄ-SUOMEN. KEIKKAPAIKKOINE TOIMII PORVOON PENSSELITEHDAS, VANTAAN SKENESALI, TAMPEREEN KOTELO SEKÄ HELSINGIN ON THE ROCKS.
kuvia edellisIstä
rage on stage tapahtumIsta



